Tsekkaa instagram postaus

Ääniä:  51 kpl

FF Jaro P11/-08

Joukkueeseen kuuluvat tällä hetkellä 28 pelaajaa ja 7 valmentajaa. Lisäksi taustalla toimivat 2 vanhempien edustajaa, jotka koordinoivat joukkueelle kuuluvat seuran talkoovuorot. Harjoituksia on 2-4 kertaa viikossa ja vaihtelun vuoksi välillä olemme mm. painineet, hyppineet hyppynarua ja jopa juosseet polkujuoksua villasukissa (!) Olemme osallistuneet sekä Seudun Liigaan, piirisarjaan ja 4 turnaukseen ja pelanneet yli 100 ottelua tällä kaudella. Joukkueessa on hyvä meininki ja pojilla vaikuttaa olevan todella mukavaa yhdessä. Meillä on myös etuna se, että toimintamme on kaksikielistä, joten pojat saavat siinä samalla kielikylpyä ja molempien kielien sanavarastot kehittyvät kivan harrastuksen parissa.

Ensiksi stipendi käytettäisiin poikien ja valmentajien yhtenäisiin harjoituspaitoihin. Tänä vuonna koko seuran vaatemerkki vaihtui, ja kaikki pelaajat ostivat sen vuoksi uudet pelipaidat, tai siis vanhemmat maksoivat.
Toiseksi haluaisimme myös tukea koko joukkueen, niin pelaajat, valmentajat kuin taustajoukot, yhteistoimintaa. Ryhmässämme on hyvä yhteishenki ja sitoutuneita vanhempia, sisaruksia, jotka reissaavat pitkin Pohjanmaata ja jopa Suomea kannustamaan joukkuettamme, mutta samalla olemaan yhdessä kentän ulkopuolella.
Olemme myös järjestäneet kaksi vuotta peräkkäin ”Jaro-08” -päättäjäiset, joihin myös Jaron miesten edustusjoukkueen pelaajat ja päävalmentaja halusivat osallistua. 6 äidin tehotiimi on ollut vastuussa näistä tapahtumista, joihin on osallistunut 90-102 ”Jaro-08”:laista. Me haluamme koota tällä tavoin koko ”perheemme” kasaan ja kasvattaa sosiaalista pääomaamme. Sanoisimmepa, että tällä on myös suuri merkitys lapsiemme kasvatukselle ja hyvinvoinnille.



Jaa somessa:



Takaisin

Tätä kaikkea on  Mekonomen:

Huolla autosi NYT, maksa erissä

Hae Mekonomen Rahoitusta. Kun ostat Mekonomen Rahoituksella saat aina vähintään 30-60 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Voit tehdä hakemuksen paikan päällä Mekonomen-toimipisteessä tai helposti verkossa.

Huollamme
kaikki merkit

Mekonomen Autohuollossa huollamme ja korjaamme kaiken merkkisiä autoja, uusia ja vanhoja.

Tieturva - apu on aina saatavilla

Mitä tahansa tien päällä tapahtuu - apu on aina saatavilla. Silloin kun tarvitset apua sinua rientää auttamaan tiepalvelun ammattilainen tai hinausauton kuljettaja. Autosi korjataan paikan päällä tai hinataan ensisijaisesti lähimpään Mekonomen Autohuoltoon.

Autosi
tehdastakuu säilyy

Mekonomen käyttää aina alkuperäisiä tai vastaavanlaatuisia varaosia ja seuraa autonvalmistajan huoltosuosituksia, joten myös uuden autosi takuu säilyy. Huoltokirjasi leimataan Mekonomen Autohuolto -leimalla joka pitää huolta autosi arvon säilymisestä.

Katso lähin korjaamosi ja pyydä huoltotarjous »