Ääniä:  109 kpl

KeiKa P2011

Pienen seuran suurin joukkue: KeiKa P2011 Keimolan Kaiku on vuonna 1954 perustettu monilajiseura, jonka jalkapallojaostossa harjoittelee myös KeiKa:n joukkue P2011. KeiKa:n jalkapallotoiminnan huikean kasvun siivellä muutama vuosi takaperin starttasi P2011 joukkue, joka onkin tällä hetkellä KeiKa:n suurin jalkapallojoukkue! Joukkueessa pelaa nyt 45 innostunutta futaajan alkua ja se on suuri joukko pienessä kylässä. KeiKa:n 2011 -pojat ovat poikkeuksellisen innokkaita ja aktiivisia jalkapallon harrastajia. Pieni, mutta pippurinen kyläseura KeiKa on tätä nykyä alueensa suurin jalkapalloseura ja palkittu Vuoden Liikuttaja 2016 -tunnustuksella. Nopeutta, Taistelua, Hikeä, Tuuletuksia, Kannustusta, Riemua, Suuria sydämiä, Yhteishenkeä, Reilua peliä, Asennetta ja Pallokassillinen leikkimieltä! (Katso video!) Uusia pelaajia on tullut mukaan tasaista tahtia, kun tieto kivasta harrastuksesta on kiirinyt. Mukaan ovat tervetulleita myös tytöt. Jatkuva kasvu kertoo siitä, että harrastaminen KeiKa:ssa on mukavaa. Suuren pelaajamäärän valmentaminen ja käytössä olevat resurssit ovat kuitenkin aiheuttaneet myös päänvaivaa ja haasteita alkujaan pienelle kyläseuralle. Joukkueen valmennus on pitkään ollut useiden vapaaehtoisten ja taitavien vanhempien käsissä. Nyt joukkueelle on palkattu myös vastuuvalmentaja. Keimolan Kaiku tarjoaa kaikille halukkaille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa laadukkaassa ympäristössä omalla tasollaan, omista lähtökohdistaan. KeiKa:ssa kaikki saa harrastaa #KeiKa #KannustaMua #SporttiaKaikille #Jako #Vantaa #KeiKaOnParas

Palkintosumman avulla KeiKa voi tarjota laadukasta valmennusta ja pitää jatkossakin harrastusmaksut alhaisina, jotta kaikilla on mahdollisuus harrastaa. Lisäksi koko P2011 joukkue voisi osallistua johonkin vähän kauempana pidettävään isoon turnaukseen.



Jaa somessa:



Takaisin

Tätä kaikkea on  Mekonomen:

Huolla autosi NYT, maksa erissä

Hae Mekonomen Rahoitusta. Kun ostat Mekonomen Rahoituksella saat aina vähintään 30-60 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Voit tehdä hakemuksen paikan päällä Mekonomen-toimipisteessä tai helposti verkossa.

Huollamme
kaikki merkit

Mekonomen Autohuollossa huollamme ja korjaamme kaiken merkkisiä autoja, uusia ja vanhoja.

Tieturva - apu on aina saatavilla

Mitä tahansa tien päällä tapahtuu - apu on aina saatavilla. Silloin kun tarvitset apua sinua rientää auttamaan tiepalvelun ammattilainen tai hinausauton kuljettaja. Autosi korjataan paikan päällä tai hinataan ensisijaisesti lähimpään Mekonomen Autohuoltoon.

Autosi
tehdastakuu säilyy

Mekonomen käyttää aina alkuperäisiä tai vastaavanlaatuisia varaosia ja seuraa autonvalmistajan huoltosuosituksia, joten myös uuden autosi takuu säilyy. Huoltokirjasi leimataan Mekonomen Autohuolto -leimalla joka pitää huolta autosi arvon säilymisestä.

Katso lähin korjaamosi ja pyydä huoltotarjous »